sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009

Pennut kolmen viikon ja Zelda

Pennut ovat ylittäneet nyt kilon painon ja tassut vievät päivä päivältä pidemmälle. Kuluvan viikon aikana on sisarukset päässeet maistelemaan jo muutakin ruokaa, kun äidin maitoa, ei siksi, ettei paino nousisi, vaan ihan oppimisen kannalta ja tulevaisuutta silmällä pitäen. Ensimmäinen madotus meni ilman mahanpuruja. Pennuista näkee jo hiukan luonteenpiirteitä ja selkeästi pikkuveli on vilkkaampi, mutta helliä nämä sisarukset ovat toisiaan kohtaan ja pusuja satelee sekä siskon, että veljen suunpieliin ja katsojillekin niitä jo riittää. Hampaat ovat jo ihan ikenessä, joten ensiviikon aikana taitaa ensimmäiset naskalit ikenen puhkaista.
Zeldan tiineys etenee ja eilen neiti suostui puolentoista viikon paston jälkeen oman ruokakuppinsa äärelle napsimaan makupaloja, vielä ruoka ei juurikaan maistu, mutta syömistä kohti edetään. Zeldalla täyttyi neljä viikkoa ensimmäisestä astumisesta torstaina, joten viides tiineys viikko on nyt menollaan.

Uusia kuvia pennuista voit katsoa oheisen linkin kautta http://picasaweb.google.fi/Tirlittanpennut/GPennut?feat=directlink

Ei kommentteja:

Blogiarkisto