perjantaina, elokuuta 28, 2009

Yksi kerrallaan pikkuiset lähtevät omiin koteihinsa

Näin siinä aina käy ja yksi pentu toisensa jälkeen ottaa palan kasvattajan sydämestä ja kotiutuu omiin paikkoihinsa, omien ihmisten luokse. Nyt on lähtenyt jo Eden ja Hemuli. Ettei kaikki olisi ihan niin hyvin, kun ulospäin vaikuttaa, saan jännittää molempien sijoitustyttöjeni suiden kanssa, ne ovat tällä hetkellä tasapurennassa, hampaita ei vielä kummallakaan paljon suussa ole, joten ne eivät vielä purentaa ohjaa. Lulullekin on oma koti siintämässä, vaikkakin, olisihan tuo rauhallinen tallaaja saanut tässä hoidella kasvattajan pentukuumetta hetken aikaa. No, olen onnellinen, että olen tälläkin kertaa pennuille löytänyt hyvän oloiset kodit. Toivotan kaikille H-pennuille onnellista elämää ja uskon, että kaikista kuullaan vielä!

Ei kommentteja:

Blogiarkisto