torstaina, tammikuuta 20, 2011

Tiineyttä takana nyt vuorokausina 42/39

nyt ei huvittanut poseerata..
Hmm..nyt on lähdössä jo seitsemäs viikko tiineyttä ja 1. laskettuun  aikaan on kolme viikkoa. Nyt alkaa pentuset vatsassa todella vasta kasvaa, masun ympärys tänä aamuna mitattuna oli 43cm, eli kasvua on jo silminnähden tapahtunut, lähtötilanteesta on tullut vyötärölle 10-11 cm. Zeldan ruokahalu on parantunut ja nälkä tuntuu olevan kova, olenkin lisänyt pienen iltapalan neidin normaalimenuun.

Normaalisti meidän koirat syövät kaksi ateriaa päivässä, aamuin illoin. Zeldan iltapala on verrattavissa nyrkilliseen jauhelihaa, niin, minun nyrkilliseeni mahtuva 'köntti', olisikohan se määrällisesti noin 1/2 desiä, jotain sinne päin. Mahaa lukuunottamatta Zelda tuntuu hiukan 'luisevalle', se lienee johtuu tuosta pari viikkoa kestäneestä ruoan närppimisestä ja syömättömyydestä. Nyt odottelen pentujen liikkeitä, olen ollut jo jotain perhosensiiven heilautusta muistuttavaa tuntevinanikin jo, mutta se varmaan todellisuudessa on suolen liikettä, tai mistäs sen tietää, kun rungossa ei juuri ylimäräistä rasvaa ole..

Ei kommentteja:

Blogiarkisto