lauantaina, kesäkuuta 23, 2012

Kuudes tiineysviikko täyttymässä

Aika joutuu ja masu kasvaa, nyt on senttejä uumalla jo 45. Ruoka maistuu nyt paremmin jo toista päivää, ehkä näin juhannuksen kunniaksi, tosin, tarjolla on ollut niin lihaa, kun lohtakin, joten kupissa on ollut herkkuja poikineen. Mahan koosta huolimatta, Zenna jaksoi eilen juosta kepin perässä mallikelpoisesti, joten maha ei tahtia vielä haittaa pätkän vertaa. Nyt odotellaan, että masukkaat alkavat näkymään tai ainakin tuntumaan liikkeinä jo kädelläkin koetellessa, olen jo muutamaan otteeseen ollut tuntevinani jotain pientä, vaikka aikaista vielä liikkeiden tuntemiselle onkin. Hauskaa puuhaa silti silitellä ja paijata kasvavaa masua, antaa samalla hellyyttä tulevalle äippä-koiralle :) Hyvää ja turvallista juhannusta!

Ei kommentteja:

Blogiarkisto