tiistaina, joulukuuta 06, 2016

Pojat jo kolme viikkoisia

Voihan apua, kun aika juoksee jälleen kerran. Tänään juhlitaan itsenäisyyspäivää, meillä samalla poikien kolmeviikkois päivää, ensimmäistä kilon ylitystä ja matokuuria. Kiinteän ruoan maistelu on aloitettu jo pari päivää sitten, jalkojen kantoa koetellaan ja ensimmäisiä kömpelöitä leikin yrityksiäkin olen kopassa jo nähnyt. Silmät aukesivat viikko sitten ja korvat heiluvat jo äänille, joten aistimaailma laajenee koko ajan. Eilen otin pojilta laidan pois pentukopasta ja nyt on kokeiltu jo itse paperille pissaamistakin. Emä on tarkka pojistaan ja vieraat eivät katseluetäisyyttä lähemmäksi vielä ole tervetulleita, mutta pikkuhiljaa olen kuitenkin jo verhoja ottanut laitojen ympäriltä pois, siedätys siis on alkanut ulkomaailmaan. Nyt on molemmille pojille jo hieman kasvanut hiuksia sekä sukat, hännänpäätkin tulevat saamaan oman blyyminsä, mutta rungot näyttävät edelleen hienoille ja todella karvattomille. Seuraavassa päivityksessä jo varmaan voin kertoa ensimmäisistä hampaista.
Hyvää 99 -vuotis syntymäpäivää upea kotimaamme Suomi!

Herra Q1
Herra Q2

Ei kommentteja:

Blogiarkisto